perjantai, 16. marraskuu 2012

Pieni purkaus

Huoh! Nyt on sossulat käyneet kotosalla ja kieltämättä olo on aika paljon helpottunut, kun tiedän etten mä ole yksin asioiden kanssa.
Päätinpä sitten ruveta siihen terapiaan, saas nyt nähdä, onhan se tuttua puuhaa mulle jo nuoruudesta, pelottaa vaan ajatella edelleen että mitä kun päästän menneisyyden haamut esiin, vanhat arvet avataan, ei tuu olemaan helppoa.
No mutta, kyllä tästä ehkä taas selvitään...

Terapiaan tietenkin menen siksi että exä oli vähän tai ei aina niin vähääkään väkivaltainen ja tietenkin omien lasten kautta on noussut esiin vanha raiskaus-kokemus...
Pelottaa ajatella jos joskus omille lapsille kävisi samoin kuin itelleni :(
En kuitenkaan halua jäädä tähän asiaan rypemään sen enempää, vaikka se pahalta, pelottavalta ja ahdistavalta aina välillä tuntuukin.
Positiivisella asenteella kun olen oppinut kuitenkin eteenpäin menemään, jättämään asiat syrjään aina lasten ollessa läsnä.
Mun onni että päivisin riittää tekemistä ja iltaisin sammuu aikas nopeasti petiin :D
Vaikkakin, tänä yönä on unta takana huikeat 2tuntia, johtuen jännityksestä tämän aamuiseen liittyen.

Elisa on Danin isukin kanssa tällä hetkellä puistossa ja itse olen Danielin kanssa kotona, tuossa tuo äidin pieni mato mönkii eteenpäin ja tutkii mun uutta hienoa pinkin väristä kansiota ja näyttäis näköjään uimarengaskin päästä mukaan leikkiin :D

Voikun osaisin ymmärtää kaiken sen mitä omassa päässäni tällä hetkellä liikkuu, on jotenkin niin kummallinen olo... Voisi varmaan johtua siitä että ei ole helpoimmasta päästä nämäkään asiat mitkä tänään nostettiin esille, onneksi kuitenkin sossut olivat sitä mieltä että olen vastuullinen ja hyvä äiti, joka varmasti pitää huolen että arki sujuu. Hyvä näin!

Elämää eteenpäin, kahvia ja tupakkaa naamatauluun ja koitetaan jälleen kerran selvitä. Tää on kai vaan rankempaa aikaa, ennen kuin alkaa taas hyvä jakso.
Elämäähän tää vain on, eikä ainakaan pääse perskules tulemaan tylsää :D Päivemmällä saunaan mun pienen prinsessani kanssa :) on sekin vaan niin ihana tullessaan äidin syliin kenkäraivareiden jälkee hakemaan lohtua <3 niin nää kengät on jostain syystä sellainen asia että ne menee aina vääriin jalkoihin tai sitten ei ollenkaan ja sekös Elisaa sitten ärsyttää ja kengät lentää kovaa pois :D Tullut varmaan temperamentti äidin puolelta :D (muistan kun itsekin aina suutuin pienimmästäkin asiasta, tosin teen sitä vieläkin)

Hyviä päivänjatkoja! ja muistaakseen joku sanonta meni näin: Päivä ilman hymyä, on yksi kadotettu päivä eli siis leveä virne naamalle ja menoksi :D

keskiviikko, 14. marraskuu 2012

Masis meinaa iskeä

Hohhoijjaa. 3tuntia unta takana, pienoinen, ei nyt kuitenkaan vielä järin suuri, flunssa pääs iskemään, tai sitten mä olen nukkunut hiukkasen liian vähän.
Tämäkin päivä täytyisi silti viedä kunnialla läpi... Mitenkäs se meinaa onnistua? :D
Varmaankin kahvia naamatauluun ja yritetään parasta...

Sossu kävi eilen vähän juttelemassa että oisko mulla tukitoimille tarvetta, terapiaa ja perhetyötä, jälleen kerran ois luvassa, Voi ei!
Ei se perhetyö ole tällähetkellä niin iso asia, vaan se terapia hiukkasen pelottaa että mitäs sitten kun ne menneisyyden haamut taas päästetään valloilleen?
ja miksi ihmeessä se pitäisi nyt tehdä? Eihän mulla yksinkertaisesti ole puhuttavaa käsitellyistä asioista. Toisaalta taas sitä miettii, että miksi en käsittelisi niitä lisää, mutta pahentaako se sitten taas mun oloa? kuinka se vaikuttaisi mun lapsiin...
No anyway, mulla on perjantaihin asti aikaa vielä miettiä...
Perhetyötäkään en oikeen ymmärrä että mikä se idea oikein on, maaliskuussa se lopetettiin kun Daniel syntyi ja nyt se alotettaisiin uudestaan, vaan ja ainoastaan sen takia että mun exä oli mua kohtaan väkivaltainen? (Tämä exä ei siis ole Danin isä vaan ennen sitä ollut mies) Sen takiahan ne aiemmin kävi täällä kun se suhde oli päättynyt ja nyt täytyisi sitten aloittaa taas??
Kummaa touhua, vittumaista paskaa jos niin saa sanoa. En aina oikein tiedä mitä tehdä, mutta uskon vahvasti siihen että asioilla on tapana järjestyä.

Nooh, jatketaan harjoituksia taas.

maanantai, 12. marraskuu 2012

Diibadaaba justiinsa juu! :D

Huoh... Kahvia naamatauluun, nukkumatti meinaa iskeä...
Tuli hiukan valvottua viimeyönä, poitsu herätti mut puolentunnin välein, ja Elisa tietenkin yski ja itki myös paljon, onneksi tänään on tytöllä jo parempi olo :)
Daniel taas on tulossa kunnolla kipeeksi, ihan niikun itekkin olen, Oi että miten ihanaa taas angry

Huomenna onneksi ja kiitokseksi pääsen kahville kaverin kanssa! ja ilman lapsia!!! JES! :)
Poitsukan isä (joka btw, teki pojalle kehdon ja toi sen tänne, maali vain puuttuu enään, koska en osaa päättää millanen siitä tulisi) on luvannut mulle kokonaiset pari tuntia mulle ihan omaa aikaa. :)
Jebajeejibijuu! :) Mukavata :D

Kävin mun äitin kanssa tänään kaupassa ja Elisa kulki kiltisti mummin vieressä, Danielin kanssa tuli huomattua että niissä kärryissä olevat mitkälie vauva istuimet on käymässä jo pikku miehelle pieneksi... Joko siitä on tullut näin iso? Kumma juttu :)
Daniel on oppinut pari uutta kivaa leikkiä tässä muutaman päivän aikana. Toinen on sellanen että työnnetään kieli oikein pitkälle suusta ja jokelletaan LÄLLÄÄ!! :D
Toinen sitten sellanen juna leikki, eli istutaan äidin polvelle ja äiti sanoo, tsukutsukutsukutsuku ja sitten tuuttuut, Daniel on ihan höpsö, se nousee seisomaan mua vasten ja alkaa pomppimaan :) Ihana pieni mies heart

Mutta eipä kai tässä tällä kertaa muuta...
Lastiksia tulemaan telkkarista ja siivoomaan (kauheaa käyttää telkkaria lapsenvahtina, mut ehkä se on välillä ihan sallittua)
Kummasti taas piristyi ihan vaan hetken istahtamalla alas ja kirjottamalla! tai sitten se on tuo kahvi Mutta, Hyvä Näin :)
Eikun touhuamaan taas!

sunnuntai, 11. marraskuu 2012

Joulufiilis tjn.

Heellou!! :)

Nonniin, onpas ollut taas viikonloppu, molemmat lapset on kipeinä, voi mun reppanoita :(
Onneksi mulla on ihana äiti joka auttoi paljon antamalla mun nukkua päikkärit! Jei!!

Sain jouluikkunankin valmiiksi, siitä tuli AIVAN MAHTAVA! Vaikka työläs se kyllä oli. mutta nyt on ihania valkosella jollain lumisprayllä tehtyjä tähtiä ja lumihankia ikkunassa, niin ja lumisadetta ja tonttujakin löytyy. :)  
Nyt kun joulukuu tulee päivä päivältä lähemmäksi, alkaa fiilis kohota aina vaan korkeammalle :)
Kohta meidän koti täyttyy tontuista, joululauluista, pipareista, joulutortuista ja suklaakalentereista naminamnam!
ja Hoo!! sit on luntakin ainakin toivottavasti, eihän pukki muuten pääse tulemaan.
Lasten kautta joulu on aina vaan yhtä ihanaa aikaa, lapset jännittää ja jopa käyttäytyvät useimmiten nätisti, kunhan vain muistuttaa että tontut tekevät listaa joulupukille.

Elisa näki viime vuonna paljon tonttuja ikkunoista, moneen moneen kertaan, kuultiinkin niiden tonttujen liikkuvan ulkona(hihi :D sainpas huijattua hiukkasen tyttöä, kilistin kulkusta housujen taskussa).
Uskomaton asia, kuinka hyvä mielikuvitus lapsella voi olla, ihanaa seurata joka vuosi lapsen kehitystä, vieläköhän se joulupukki saadaan pysymään salassa???
Ettei vaan lapsien äitiäkin vähän jännittäis mitä se pukki oikeen säkissään tuo??
Hmm... Toivottavasti ainakin uuden pipon, mun vanha pipo kun on johonkin hävinnyt :(

Tää ois Danielin ensimmäinen joulu, vierastetaan pukkia, eikä saada edes joulukalenteria vielä... mitähän siihen keksisi korvikkeeksi?
No jokatapauksessa saadaan lahjoja ja iso poikahan Daniel on jo silloin, saa siis jo vähän maistella jouluruokaakin :) Sekin on toosi iso NAM!
Se taitaakin olla lapsille kaikkein tärkeintä, perhe, lahjat ja hyvä ruoka :D
Taitaa se olla myös mulle.

Pian täytyisi sitten alkaa päättämään että mitä ihmettä mä tälle olkkarille oikein ennen joulukuuta teen... Jospa kirpparilta löytyis punaset verhot edes... hmm...
eipä tälle paljoa muuta oikein ole tehtävissä kun vähän jouluvaloja, joku ihanan allergisoiva kukka ja punaset verhot... saas nyt nähdä.
Tosin myls pinkki joulu vois olla hyvinkin kiinnostava nähdä joskus... aina on vaan punasta, valkosta ja vihreetä, miksi ihmeessä ei vois olla vaikka lilaa tai pinkkiä?? :)
mun mielestä ainakin lila sopii ihan joka paikkaan :D kaunis väri heart

No mutta, joulukuu lähestyy hitaasti mutta varmasti, koitetaan siihen asti pärjätä täällä missä nurmikko paistaa kun viimesetkin lumenrippeet sulivat vesisateessa pois! Niiin ärsyttävää.... Höh.

Jaa, mutta, kello taas näyttää olevan hiukkasen liian paljon, aamulla aikainen herätys, mummi tulee hakemaan meidät lääkärin ja apteekin kautta kauppaan, täytyy varautua, jos vaikka itsekkin sairastuu niin voi viettää rauhaisaa flunssaviikkoa sitten kotona (justjoo! se onkin tosi rauhaisa, kun lapset on siinä vaiheessa jo terveitä kun itselle se flunssa iskee, eipähän ainakaan tarvitse sitten kauppaan lähteä)
Mut kyllähän joku voi niin ehkä vaikka uskoakkin, oma pääkoppa vaan ei pysty siihen uskomaan :D

Kauniita unia, (prinsseille) traktoreita ja junia, (prinsessoille) prinssien kuvia :)

perjantai, 9. marraskuu 2012

Kahvitauon haaveita :)

Koti on siisti(melkein) ja lapset päikkäreillä. Elisalle iski yks kaks flunssa :( Voi pientä.

Tänään ois saunapäivä ja hei PERJANTAI!!
Unohtui vain yksi pieni asia, mä oon äiti, eli voinkin sitten jäädä taas vaihteeksi kotiin, kun muut menevät minne sattuu ja heräävät missä sattuu(ei sillä että kannattaisin baareissa ravaamista ja juoppolalli elämää) välillä vois tietenkin olla kiva päästä hetkeksi pois kotoa, ihan vaan kavereiden kanssa. No sitten keskitytään Elisan paranemiseen ja Danielin touhuun, jos vaikka illalla onnistuis katsomaan leffaa, niin ja tosiaan, tänään on sauna ja poikani isä on luvannut tulla katsomaan lapsia siksi aikaa että pääsen kokonaiseksi 45min rentoutumaan! vois olla aika hyvä perjantai suunnitelma siis aikalailla siinä.

Meillä on kotona hirveä pyykkivuori jota mä kammoksun aika tavalla, se pitäisi vielä laittaa pois niin koti olis suhteellisen nättinä :)
Voi kun joskus olisikin rahaa niin paljon että voisi sisustaa kokonaisen kodin uudestaan :) olisi ihanaa saada uus sohva, tv-taso, kirjahylly jne jne.
tietenkin, jos ois niin paljon rahaa, niin miksi en ostaisi samantien uutta kotia, semmosen ison omakotitalon, kauniilla pihalla, isoilla ikkunoilla, omalla saunalla, vaaleilla seinillä, lapsilla olis oma huone ja mulla ikioma ihana kylpyamme. SE OLIS NIIN HIENOA!!
Jos ei tässä vaiheessa jo huomannut, niin mä tykkään haaveilla lottovoitosta :D
Vaikka täytyykin mielessä pitää että mulla on jo isoin voitto kotona, eli nämä mun pienet höpsykät heart
Kai se silti on sallittua haaveilla isosta kasasta rahaa, joka sekin kyllä loppuisi aikanaan ja sitten oisin kusessa, kun ei olisikaan enään tottunut olemaan peeaa.

Nyt sitten Iso Kuppi Kahvia ja töllö päälle, niin ja ne pyykit viikattuina vaatehuoneeseen (ei pääse munkaan äiti sanomaan että vaattehuoneen järjestys helpottaa omaa arkea, kiitos muuten siitä, se on osittain totta, mutta ei kyllä joka päivä) :D